Valmennus

Muutoavux valmennus, toiselta nimeltään coaching, on tavoitteellista, voimavaroista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista käsin toteutettavaa työskentelyä. Valmennuksen tavoite voi liittyä esimerkiksi työroolin selkeyttämiseen, esimiestyössä johtamistavan täsmentämiseen, hyvinvoinnin kysymyksissä merkityksellisyyden löytämiseen. Valmennus on mahdollista toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisesti.  

Olen valmentanut eri toimialojen ihmisiä. Tarkasteltava asia ei tarvitse olla suuri. Tai suuresta asiasta saa usein jo yhdellä tapaamisella pienemmiksi osiksi pilkotun - vaikuttamisen mahdollistamiseksi. 

Muutosvalmennuksia, työnohjauksellisia prosesseja sekä muutoksen kohtaamisen koulutuksia olen pitänyt useita. Hyvällä muutostyöskentelyllä energia kohdistu oikeisiin asioihin, eikä ns muutosvastarinnasta tule muutoksen estettä. Kun työ koetaan tärkeäksi, siihen liittyvät muutokset tulevat ihmistä lähellä. On tärkeä valjastaa muutostiedon aikaan saama energisointuminen tulosta tukevaksi toiminnaksi. En valmentajana usko muutosvastarinnan olevan pahasta, sehän kertoo energiasta puolustaa työssä tärkeäksi koettua. Pieni kriittisyys on arvostettavaa ja hyvän valmennusprosessin kautta energian on usein mahdollista nopeammin suuntautua uutta luovaksi ajatteluksi - vastuksen sijaan.  

Ota yhteyttä niin tarkastellaan tarpeiden pohjalta yhteistyön mahdollisuuksia. 

kimmo.tapiala (at) muutosavux.fi

p. 0500 872451

Luo kotisivut ilmaiseksi!